Verifiziertes Gericht
Fehlendes Gericht Hinzufugen
📷 Fotos (4)
Photo 1 / 4
100%
Google Bewertungen (8)
Tilasimme päivän subit (beef taco) ja syönnin aloitettua huomasimme että niissä ei ole edes maissilastuja. Henkilökunnalle kun yritti puhua niin eivät edes suomea osannut mutta englanniksi sai asian selvitettyä niin että sanoivat maissilastujen olleen loppu eikä rahoja saatu takaisin eikä uusia subeja tilalle. Henkilökunta muutenkin oli epäystävällistä. Karmein käynti missään ravintolassa ikinä.
Mehr lesen
Google
Surkea palvelu, vanhempia ihmisiä ei kunnioiteta yhtään, palvelu hoidetaan todella kiireellä ja hutiloiden, en edes jaksa listata kaikkea mikä oli pielessä asiakkaan näkökulmasta. Jatkossa vien rahani muualle.
Google
Hyvä subi paikka.
Subi oli maukas ja keksi myös.
Henkilökunta oli hieman ilmeettömiä eikä juuri näyttäneet viihtyvän työssään.
Paikka siistissä kunnossa.
Paikkana hieman meluisa johtuen ostoskeskuksen vilskeestä.
Google
Leivän tarkoitus on että ainekset mitä asiakas on toivonut leipäänsä, levitellään tasaisesti niin että sitä on joka kohdassa leipää. Asiakkaalle on tärkeä saada sellainen leipä minkä se on tilannut kesti siinä sitten vähän kauuemmin tai ei mut leivän tekeminen ei ole mikään nopeuskilpailu. Toivottavasti palaute menee perille ja leivät tehdään jatkossa huolellisesti! Onhan se kuitenkin tärkein kyseisessä firmassa!
Mehr lesen
Google
Tämä on paikka, johon en enää mene, enkä suosittele menemään. Wrappi on tehty erittäin pieni. Palvelu on kauheaa.
Google
Epäsiisti, pöydät pyyhkimättä ja lattioilla pudonnutta ruokaa. Vain muutama siisti pöytä. Ruoassa ei valittamista.
Google
Heikkoa palvelua, työntekijä ei muistanut edes minkä leivän oli tehnyt vaan joutui kysymään sitä minulta vaikka olin ainoa asiakas. Tämä subway ei myöskään osallistu kamppanjoihin, joka myöskin on aika suuri miinus.
Google
Täällä ei käy Subin tarjoukset. Eikä palvelu ollut kauhean hyvää. Laitettiin vääriä täytteitä aluksi, mitkä saatiin onneksi korjattua.
Google
📊 Vergleich mit Anderen Restaurants
| Restaurant | Bewertung | Tripadvisor | Bewertungen | |
|---|---|---|---|---|
| Ravintola Starter | 92% | 4.1/5 | 5.0/5 | 624 |
| Kaffa Roastery | 92% | 4.7/5 | 4.5/5 | 2,547 |
| Haagan Leipä Oy | 95% | 4.6/5 | 5.0/5 | 204 |
| Manhattan Steak House in Forum | 80% | 4.0/5 | 4.5/5 | 1,195 |
| Ora | 94% | 4.8/5 | 5.0/5 | 757 |
| Ravintola Aino | 78% | 4.4/5 | 4.0/5 | 2,097 |
