Verifiziertes Gericht
Fehlendes Gericht Hinzufugen
📷 Fotos (2)
Photo 1 / 2
100%
Google Bewertungen (8)
Sain hyvin piirustusten mukaiset kuvat kaapistosta ja paikat mistä hakea, sekä ystävällisen palvelun kaikin puolin. Miinusta on pitkä matka ja muuttuvat kaapistot osin, kun ei saa enää varaosia jos ostanut joskus aiemmin samanmerkkisen niin ei olekaan tismalleen samanlainen välttämättä toinen.
Google
Hyvät parkkitilat, joskin osa remontissa vielä kesä/syksy-22. Tilava, laadukas. Huonosti kulkevat otettu hyvin huomioon (isot oviaukot, leveät käytövät, hissi).
Ravintola ja kahvika huokeita joskin tehdastekoiselta maistuvat murkinat.
Selkeä, ohjeita ja karttoja löytyy. Lapsillekin puuhaa (leikkihuone, piirtelyä, ostosreissulle etsintätehtävä).
Sijainti ok, joskin bussipysäkille saa kävellä jonkin matkaa, en suosittele jos painavaa mukana
Mehr lesen
Google
Mukava käydä pitkästä aikaa. Remontti touhuja mutta ei haitannut meidän ostosreissua.
Google
Siisti paikka,palvelu toimi,ei voi mitenkään moittia.
Myös nettikauppa toimi todella hyvin,siitä saa 5 tähteä myös.
Netistä näkee myös varastosaldon,mikä on hyvä.
Google
Olen käynyt siellä monta kertaa, mutta tällä kertaa myyjät palvelivat meitä niin hyvin. Kauppa kuten aina hyvä. 👍
Google
Paras asiakaspalvelu mitä olen ikinä saanut! Mukavat työntekijät ja erinomainen valikoima! Melkeimpä ainoa vaihtoehto opiskelijalle joka haluaa sisustaa kotiansa Tampereella.
Google
No iso on paikka ja oikopolku käyttäen ei tarvinnut kiertää koko paikkaa, löysimme kaikki tarvitsemamme tavarat joita tulimme hakemaan.
Google
Jotain pientä ostettaessa kassit tulee kuitenkin täyteen. Kävellessä huomaa remonttitarpeet kotiin. Tavarat hyvin esillä.
Google
📊 Vergleich mit Anderen Restaurants
| Restaurant | Bewertung | Tripadvisor | Bewertungen | |
|---|---|---|---|---|
| Moro Sky Bar | 83% | 4.3/5 | 4.0/5 | 3,484 |
| Tampereen Vohvelikahvila | 75% | 4.5/5 | 4.5/5 | 2,541 |
| Pyymaen Oma Kahvila | 88% | 4.4/5 | 4.5/5 | 1,029 |
| Pella's cafe | 83% | 4.3/5 | 4.0/5 | 966 |
| Bistro Venla | 80% | 4.5/5 | 4.5/5 | 1,010 |
| Kahvila Konditoria Mari | 93% | 4.8/5 | 4.5/5 | 500 |
